J.H Erkko (1849-1906) (Juhana Heikki Erkko) ,oli tunnettu suomalainen kulttuurivaikuttaja, kirjailija ja runoilija, joka oli ammatiltaan opettaja. Hän teki matkoja ulkomaille: Englantiin, Saksaan, Itävaltaan, Italiaan, Monacoon, Ranskaan, Tanskaan, Sveitsiin, sekä kävi myös Egyptissä ja Palestiinassa. Erkko oli vankka suomalaisuusaatteen kannattaja, ja tuki mm. nuoriso- ja raittiusseurojen toimintaa. Hän rakennutti Tuusulaan Pekka Halosen suunnitteleman Erkkola-taiteilijakodin itselleen vuonna 1902. Erkko tuki myös suomenkielisten koulujen perustamista, koska hänestä oli tärkeää suomen kielen aseman parantaminen ja sitä kautta sivistyksen kehittäminen. Hän lahjoitti Tuusulan kirjastolle merkittävän kirjakokoelman.Erkko on tehnyt runot useisiin tunnettuihin lauluihin, kuten joululauluun "No onkos tullut kesä" , "Olet maamme armahin suomenmaa", Hämäläisten laulu, Oskar Merikannon sävellykset Muistellessa, Merelle ja Laula tyttö. Hän sai kirjailijaeläkkeen, josta ei kuitenkaan ehtinyt nauttia. Tälle äänikirjalle on valittu kolme "kotoista tarinaa", kokoelmasta Kotoisia tarinoita. Nuo tarinat ovat: 1. Kuinka syys muuttui kevääksi 2. Wiipurin rinkeli 3. Jättiläisen sydän.-
Die bei uns gelisteten Preise basieren auf Angaben der gelisteten Händler zum Zeitpunkt unserer Datenabfrage. Diese erfolgt einmal täglich. Von diesem Zeitpunkt bis jetzt können sich die Preise bei den einzelnen Händlern jedoch geändert haben. Bitte prüfen sie auf der Zielseite die endgültigen Preise.
Die Sortierung auf unserer Seite erfolgt nach dem besten Preis oder nach bester Relevanz für Suchbegriffe (je nach Auswahl).
Für manche Artikel bekommen wir beim Kauf über die verlinkte Seite eine Provision gezahlt. Ob es eine Provision gibt und wie hoch diese ausfällt, hat keinen Einfluß auf die Suchergebnisse oder deren Sortierung.
Unser Preisvergleich listet nicht alle Onlineshops. Möglicherweise gibt es auf anderen bei uns nicht gelisteten Shops günstigere Preise oder eine andere Auswahl an Angeboten.
Versandkosten sind in den angezeigten Preisen und der Sortierung nicht inkludiert.
* - Angaben ohne Gewähr. Preise und Versandkosten können sich zwischenzeitlich geändert haben. Bitte prüfen sie vor dem Kauf auf der jeweiligen Seite, ob die Preise sowie Versandkosten noch aktuell sind.